”Sinun ja eukkosi raadannasta porvari kiskoo miljoonansa, ja minne ne miljoonat sijoitetaan, kas sitä ei duunari tietää saa.”

Suomen oikeistonuoriso on todella johtamassa Suomea kadotukseen. Porvari on tainnut pelästyä innovatiivisuuden mukanaan tuomia liberaaleja tuulahduksia ja päättää viimeiseen asti takertua unelmaansa omakotitalosta ja pienestä ydinperheestä – siitä, mitä ei erolapsena koskaan itse saanut kokea. Todellisen nuorisokulttuurin aloittaneita 50-luvulla syntyneitä poliitikkoja hävettää, puoluekannasta riippumatta. ”Radikaali” sukupolvemme ei köytä itseään kaivinkoneisiin, eikä liioin aja sen enempää duunareiden kuin työnantajienkaan etua. Sukupolvemme haluaa ladata laittomasti leffoja netistä ja tuijottaa omaan, varsin homogeeniseen napaansa. Sukupolvemme on sekaisin, kun se ei ole valmis tarttumaan globaalin maailman uusiin haasteisiin. Vanhempiemme rakentaman hyvinvointivaltion haudalla on häpeällistä tanssia.

Äärioikeisto ikään katsomatta määrittelee taiteen suuntaa ja vakuuttaa kansaa niin Musiikkitalon, kuin nykytaiteenkin tarpeettomuudesta.  Taiteen määrittely riipaisee sydäntäni, mutta on itsessään jo niin absurdia, että jokainen edes lyhyen oppimäärän jotakin lukenut ymmärtää sen nurinkurisuuden. Pelottavaa kuitenkin on, etteivät oman sukupolveni edustajat yhtään hätkähdä pelkkää Sibeliusta puoluetoimistonsa seinällä, vaan ovat täysin tyytyväisiä tähän puolueensa klassiseen linjaukseen. Sibeliuksen arvoa mitenkään vähättelemättä, se rock’n roll kai sen vallankumouksen kuitenkin toi.

Keskustelun kohdistuessa persujen perseilyyn ystävämme kokoomuksen vihreällä oikealla saavat puuhastella mitä haluavat. Säästötoimenpiteinä Suomen on leikattava 20–40 % julkisista palveluista. Julkisen sektorin tehtävien määrää tulee muutenkin supistaa ja valtion omistukset myydä. Kouluissa on otettava käyttöön tasoryhmät. Kaverit ovat nyt tosiaan tipahtaneet junasta. Pannaan tyhmät luokalle A ja vähän fiksummat luokalle B, niin ja koska mun isi on yrittäjä niin mähän pääsen luokalle C. Varsinkin kun me tiedämme, ettei koulutus periydy… Tasoryhmistä ei olekaan vaikea pompata koulutuksen maksullisuuteen ja kyllähän viime kevätkin olisi ollut paljon mukavampi, jos Jokisen ja Saariston sijasta olisi voinut vaikka reissata ympäri Eurooppaa ja toivoa, että vanhemmat olisivat tajunneet säästää jo siitä lähtien kun synnyin. Tai että hei, kyllähän mä voin ottaa lainaa, tuleehan musta isona rikas sosiologi.

Vaalipaneeleissa leuka tuntuu välillä jumittuvan auki. Puoluerajoista erottuvat oikeistokonservatiivit, jotka yleensä edustavat kahta aiemmin esiteltyä puoluetta. Unilääkkeitä kannattaa kuulemma hakea Virosta, neuvoi yhdeksänkymppinen entinen työnantajani. Suosittelen samaa niille nuorille, jotka eivät enää saa unta maalailemansa oikeistopopulistisen maailmankuvan kanssa. Maailmankuvan, jossa ”ne, jotka eivät voi elättää itseään, viedään EU:n rajojen ulkopuolelle”. Ja hei, sitä samaa julkisen sektorin raju leikkaaminen teettää: luokkayhteiskuntaa.

Kiitän kuitenkin teitä kaikkia, jotka olette tukeneet minua. Henkilökohtaisesti olen hyvin tyytyväinen. Äänimääränä 705 on helsinkiläisistä nuorista ehdokkaista, jotka eivät ole tunnettuja jotakin muuta kautta tai kaupunginvaltuutettuja selvästi yksi suurimmista. On hienoa olla luottamuksenne arvoinen. Matka vuodentakaisesta tähän vaalien jälkipuintiin on ollut pitkä ja opettavainen. Sanotaan, että se alkoi skumpalla ja päättyi skumppaan ja että se alkoi ilolla ja kaikesta huolimatta päättyi iloon. Olen oppinut, olen kasvanut, olen iloinnut ja itkenyt, mutta olen myös tutustunut uskomattomaan määrään uusia ihmisiä. Olen myös uppoutunut syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin tähän aatteeseen. Kutsutaan sitä rakkaudeksi ja puoluetta perheeksi. Vastustetaan näin äärioikeiston kovia arvoja nyt semiotiikankin tasolla. Yksinkertaisesti tämä on ollut mahtavaa!

Politiikka ei vähene, vaikka vihreät jäävätkin oppositioon. Panokset vain kovenevat. Ympäristö, ilmasto, yhdenvertaisuus, tiede ja taide. Me olemme teistä huolissamme ja aiomme huutaa sen ääneen. Pidämme puut pystyssä, vaikka uudet tuulet jylläisivätkin. Helsinki, lähes persu vapaa reservaatti, vaikkei se olisikaan totta, on vihreän liikkeen tyyssija, josta käsin aion toimia jatkossakin avoimemman, suvaitsevaisemman ja kaiken rakkauden tunnustavan yhteiskunnan levittämiseksi.

Pyyhitään kyyneleet ja palataan kentälle. Vihreisiin on parin vuorokauden aikana liittynyt satoja uusia jäseniä! Jos olette seisoneet takanani ja minä seison vakaasti tässä näin, niin voisitteko harkita osoittavanne tukenne myös Vihreälle liikkeelle, joka tarvitsee nyt niin taloudellista, kuin uudistavaa ideologistakin tukea.  Pettymyksen voi kanavoida vastavoimaksi.

Me emme usko Soinilandiaan. Katsotaan eteenpäin ja pohditaan miten ilmapiiriä saadaan puhdistettua. Oikeastaan odotan innolla punavihreää yhteistyötä oppositiossa. Nyt on kevät, saippuakuplia, sateenkaaria ja laulua. Annetaan avoimen onnellisuuden näkyä ja kuulua! Ja mikä tärkeintä, muutetaan Suomea ja maailmaa.

Peace and love sisters and brothers!

Yhteiskuntarakenteen on oltava tiivis, palvelut lähellä ja liikkumisen helppoa. On myös saatava valita toisenlainen tapa asua. Maallakin on ihanaa. Luonto on suojeltava ja ilmastonmuutos pysäytettävä. On kulutettava kohtuudella ja myös vähennettävä kulutusta. On kannustettava ekologisiin valintoihin. On pidettävä toisista huolta, niin luonnosta, ihmisistä kuin eläimistäkin. Ei vauva eikä vaari saa jäädä yksin.

Viha ja ennakkoluulot eivät rakenna hyvinvointia. Arvostus, ystävällisyys ja kohtuulliset tuloerot rakentavat. On saatava olla erilainen. On saatava rakastaa. On ymmärrettävä Suomi osaksi koko maapalloa ja etsittävä aktiivisesti ratkaisuja globaaleihin ongelmiin.

Äänestä tänään. Suomessa on yksi alle 30-vuotias kansanedustaja. Kuulen usein olevani nuori. Ikä ei vaikuta siihen etteikö ajaisi rohkeasti omaa visiotaan unelmayhteiskunnasta. Sinä päätät mihin suuntaan me lähdemme. Minä olen valinnut tämän suunnan ja minulla on rohkeutta ajaa näitä asioita.

Verna Castrén, Helsingin vaalipiiri, numero 4.

Vaalipaneelien taiteellisesta puolesta en nyt sano sen enempää, mutta suurimpana erona teatteriin lienee se, että näiden esiintyjien tulisi ottaa vastuu omista repliikeistään, eikä vain toistella toisten käsikirjoittamia ohjelmia. Se miltä osin vuorosanat ovat muiden käsikirjoittamia tai puhtaasti kohdeyleisöään kosiskelevia selviää vasta vaalien jälkeen, jolloin vaalilupaukset on aika lunastaa. Repliikkien likaisuus on hämmentänyt ensikertalaista. Ammattikoulun vaalipaneelissa tuntuu soivat eri virret kuin yliopistolla.

Vaalipaneelien muistuttaessa asiasisällöiltään toisiaan, ajattelin mahdollistaa teille virtuaalisen vaalipaneelikokemuksen ja samalla osoittaa, etteivät omat teemani vaihdu kohdeyleisen mukana. Tässä kevään 2011 eduskuntavaalien kuumimmat puheenaiheet, joihin olen useasti päässyt vastaamaan:

Nuorisotyöttömyys

Nuorisotyöttömyys on iso ongelma. On tärkeää, että nuoret pääsevät heti kiinni työelämään. Oleellisinta on taata nuorille koulutustakuu, eli opiskelupaikka peruskoulun jälkeen. Tarvitsemme lisää ammattikoulu-, lukio- ja oppisopimuskoulutusta, jotta kukaan ei putoa tyhjän päälle. Opinto-ohjausta on lisättävä ja ohjauksen on oltava entistä yksilöllisempää. Tarvitsemme lisää opoja ja koulupsykologeja. Korkeakouluihin päästään myös opiskelemaan suhteettoman myöhään, eriarvoistava pääsykoejärjestelmämme ei tue koulutuksen maksuttomuutta. Maksuton koulutus on kirjattava perustuslakiin ja yo-tutkintoa uudistettava. Työtä on voitava myös jakaa niin, että osa-aikatyö mahdollistuu entistä useammalle ja työn vastaanottaminen ja tekeminen on aina kannattavaa. On otettava käyttöön perustulo ja lisättävä yrittäjyyskasvatusta. Oman yrityksen perustamisen tulee olla nykyistä helpompaa, ja yrittäjille on taattava sosiaaliturva siinä missä muillekin. Yrityksiä täytyy kannustaa palkkaamaan nuoria, Sanssi-kortin käyttöä on lisättävä.

Maahanmuutto

Suomen on oltava avoin. Maahanmuuttokeskustelu on usein hyvin mustavalkoista. Myös Suomesta on lähdetty ulkomaille etsimään parempaa elämää. Ihmisten vapaa liikkuvuus ja mahdollisuus omien unelmien toteuttamiseen on minulle ensisijaisen tärkeää. Tarvitsemme myös työperäistä maahanmuuttoa. Esimerkiksi hoiva-alalla tulee olemaan pulaa työntekijöistä. On kuitenkin todella tärkeää huolehtia siitä, ettei Suomeen synny kaksia työmarkkinoita.  Maahanmuuttokeskustelun tulisi painottua kotouttamispolitiikkaan, hajauttavaan asumispolitiikkaan, jossa vuokra-asuntoja rakennetaan tasaisesti ympäri kaupunkia, sekä mahdollisuuteen ja velvollisuuteen opiskella suomen tai ruotsin kieltä. Maahanmuuttajien kotoutuminen lähtee kuitenkin molemminpuolisesta arvostuksesta. Maahanmuuttajien koulutus- ja työkokemusta on voitava hyödyntää ja soveltaa paremmin. Suomeen on voitava tulla myös hakemaan turvaa. Emme voi valikoida vain tietynlaisia ihmisiä ja aiheuttaa entistä pahempaa aivovuotoa kehitysmaihin. Kehitysyhteistyövaroja on myös lisättävä siten, että ne ovat vähintään 0,7 % BKT:sta.

Ydinvoima

Ydinvoimasta syntyy päästöjä uraanin louhinnasta ydinjätteen ongelmalliseen ja ratkaisemattomaan loppusijoitukseen asti. Käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus on laskenut alkuperäisen uraanimalmin tasolle vasta 200 000 vuoden kuluttua. Ydinvoimaan sisältyy aina riski. Riskin suuruus paljastuu siinä, ettei yksikään vakuutusyhtiö suostu vakuuttamaan voimaloita. Onnettomuuden tuhoja ei voida rahalla korvata. Ydinvoima on väliaikainen ratkaisu, joka viivästyttää Suomen kehitystä uusiutuvien energianlähteiden kehittäjänä. Ongelmallinen, kaikki aika- ja kustannusarviot ylittänyt Olkiluoto 3 on hyvä esimerkki siitä, ettei  ydinvoima tuo osaamista ja työpaikkoja Suomeen, toisin kuin useasti väitetään. Suomeen tarvitaan uusia työpaikkoja, jotka löytyvät vihreästä teknologiasta. Ydinvoima voidaan korvata maalämmöllä, maakaasulla, tuulivoimalla, vesivoimalla, energiatehokkaalla rakentamisella ja energian säästämisellä. Energiatehokkuudessa on paljon parantamisen varaa, eikä hyvinvoinnin taso tästä mitenkään laskisi, päinvastoin. Tarvitsemme puhdasta energiaa, pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja syöttötariffeja mahdollistamaan omavarainen energiatuotanto. Suuryritysten ydinvoimalobbaukselle on saatava loppu. Seuraavan voimalan sähköntuotanto rakennetaan puhtaasti vientiin ja Suomesta halutaan ydinjätteen kaatopaikka. Tuulivoimassa on tulevaisuus.

Viimeinen kampanjaviikko on kuumimmillaan. Se tarkoittaa flaban jakamista kaduilla, keskusteluja enemmän ja vähemmän potentiaalisten äänestäjien kanssa ja esitteiden luukuttamista ylös alas Helsingin rappuja. Välillä homma on ollut raskasta, kun ei tiedä miten päin sitä saisi ihmiset ottamaan esitteen ja kiinnostumaan kampanjasta. Huolestuttavaa on ollut niin kampanjaa tekeviin kohdistuvat vihanpurkaukset kuin vaalijulisteiden sabotointi, joka on näissä vaaleissa selvästi lisääntynyt.

Viime viikkoina on kuitenkin tullut niin paljon positiivisia kokemuksia, että huolet suurimmaksi osaksi unohtuvat. Vihreillä on näissä vaaleissa kaikkien aikojen mahtavin katukampanja: äänestäjiä kohtaamassa on enemmän aktiiveja kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on äänestäjille selkeä viesti ja visio siitä, mihin suuntaan haluamme Suomea viedä. Haluamme avoimen Suomen, jossa huolehditaan niin ihmisten kuin eläinten hyvinvoinnista. Haluamme, että kaikilla ihmisillä on samat oikeudet olla sellaisia kuin he ovat. Tämän puolesta me kampanjoimme Vernan kanssa loppuun asti.

Oli persujen noususta mitä mieltä tahansa, niin ainakin kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvanut. Ennakkoäänestämässä kävi melkein kolmasosa äänioikeutetuista eli lähes 1,3 miljoonaa ihmistä! Vaikka ero vuoden 2007 vaaleihin ei ole suurensuuri (31,2% vs. 29%), niin tämä antaa toivoa, että äänestysprosentti nousisi ja demokratiamme olisi edes vähän vakaammalla pohjalla. Ainakin (täysin subjektiivisen) katukokemuksen mukaan politiikka on ylivoimaisesti suosituin puheenaihe turuilla, toreilla ja joukkoliikenteessä!

Kerta kaikkiaan mahtavaa on myös vihreiden menestys Allianssin nuorisovaaleissa, joissa 13-17-vuotiaat varjoäänestivät meidät suurimmaksi puolueeksi Helsingissä ja Uudellamaalla. Lisäksi vihreät on suosituin puolue myös hlbt-äänestäjien keskuudessa (http://www.qx.se/samhalle/17288/vihrea-eduskunta–jos-hlbtaanestajat-saavat-paattaa)!

Onnellisuuspolitiikkaa parhaimmillaan!

Sarianna Mankki, Vernan kampanjapäällikkö ja Helsingin Vihreiden Nuorten vpj.

Allianssi julkaisi tänään varjovaalien tulokset.  Nuorten varjovaaleissa äänesti lähes 30 000 13-17-vuotiasta nuorta peruskouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa ympäri Suomea. Vaalitulos kertoo, millainen on nuorten eduskunta: ainakin hyvin erilainen kuin nykyinen, jossa istuu vain yksi alle 30-vuotias kansanedustaja. Pelkillä nuorten äänillä kansanedustajista 69 olisi alle 30-vuotiaita! Eduskunnan tulee edustaa kansaa, myös nuoria. Asioita peilataan usein omiin kokemuksiin ja valitettavasti nuorten puolesta usein loistavastikin puhuvat keski-ikäiset muistelevat omia nuoruuteensa liittyviä ongelmia sieltä muutaman vuosikymmenen takaa. Arki kouluissa on muuttunut, eikä tulevaisuuden suunnitelmatkaan näytä enää samoilta kuin ennen. Eläkkeestä nyt puhumattakaan. Eduskuntaan tarvitaan nuoria kansanedustajia, mielellään kaikista puolueista!

Vaalituloksesta näkee myös sen, että nuoriso vihertää, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla, joissa vihreät nousi suurimmaksi puolueeksi. Helsingissä vihreiden kannatus oli hulppeat 22,4 % ja läpi menivät kaikki kolme vihreää nuorta ehdokasta, allekirjoittanut mukaanlukien! Eduskuntaan vihreät saisivat yhteensä 36 paikkaa, mikä on 5 enemmän kuin nyt.

Tästä on hyvä lähteä tekemään vihreää politiikkaa. Nuoret odottavat muutosta, se antavatko “vanhemmat” meille tilaisuuden sen toteuttamiseen selviää osittain jo ensi sunnuntaina. Ilmasto täytyy suojella NYT ja opintotukeenkin tarvitaan korotus mahdollisimman pian.

Odottelen, että äänestäjäni tulevat täysi-ikäisiksi tai ymmärrämme laskea äänestysikärajaa. Siihen asti pyrin omalta osaltani edistämään vihreää politiikkaa, jossa niin ilmasto ja ympäristö, kuin nuorten arjessa kohtaamat ongelmatkin otetaan vakavasti.

Sinä täysi-ikäinen, älä jää odottamaan että äänestäjäni kasvavat. Äänestä näissä vaaleissa niin nuorennusleikataan eduskunta ja toimitaan näiden asioiden puolesta nyt heti eikä huomenna.

Varjovaalien tuloksia voi tarkastella lähemmin osoitteessa http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit-2011/varjovaalien-tulokset

Makaan kuumeisena sängyn pohjalla, eikä peilissä hymyile kultamitalisti, missi, eikä menestynyt liikenainen. Hiukset ovat sekaisin, eikä huulipunakaan pelasta päivää.  Olotila ei silti vie naiseudentunnettani. Olen tässä ja nyt ylpeä naiseudestani, oman elämäni saavutuksista ja sen epätäydellisyydestäkin. Sitä naiseuden kokemuksen, siinä missä miehisyydenkin kokemuksen pitäisi mielestäni olla. Olotila omasta itsestään, eikä kenestäkään muusta.  Saavutukset ja mitalit eivät kenestäkään tee enempää oman sukupuolensa edustajaa. Niillä voidaan korostaa ihmisten arvoa vaikkapa sitten Suomelle, maailmanrauhalle tai tieteelle, mutta arvon on oltava ihmisten arvoa, ei sukupuolen.

Minusta listan kauneimpana kimmeltää Marja-Sisko Aalto, uusi nainen, jonka naiseutta onkin syytä juhlia ja korostaa. Helsingin Sanomien artikkelissa sanotaankin, että parhaita naisia on vaikea listata ja että jokaisella on varmasti oma listansa. Parhautta on siis yhtä vaikea määritellä kun naiseuttakin. Listalla saisikin mielestäni olla kaikki, jotka kokevat naiseuden tärkeäksi osaksi identiteettiään.  Sukupuoli on moninainen ilmiö ja jokainen kokee sen omanlaisenaan, vaikka meitä kuinka tiettyihin muotteihin pyrittäisiinkin kasvattamaan. Minun listallani ei ole 100 parasta naista. Listallani on 100 ihmistä, jotka ovat minulle tärkeitä ja joita arvostan. En heidän sukupuolensa, vaan heidän arvomaailmojensa, tekojensa, taitojensa ja ainutlaatuisuutensa takia.

Toivonkin, että naistenpäivänä juhlistetaan naiseutta, ei naista. Juhlitaan siis naiseuden iloja, sillä ei naisena aina niin helppoa ole. Saa kärsiä kuukautiskipuja, kuulla kauhukertomuksia synnytystuskista, ansaita korkeammasta koulutuksesta huolimatta yhä miehiä vähemmän, tehdä tuplasti töitä edetäkseen uralla ja sitten on vielä se perhe-elämän ja uran yhteensovittaminen, vaihdevuodet ja muuta mukavaa. Samaan aikaan kotiäiti huutaa toiseen korvaan ja feministi roikkuu jalassa –niin ja niillä miehillä on yhä se hyväveliverkostokin.

Elämme yhä eriarvoisessa maailmassa, jossa naiset pitävät yllä keskustaa ja miehet hallitsevat niin menestyjien, kuin yhteiskunnan ulkopuolellekin jäävien tilastoja. Ilmiöt eivät katoa itsestään, eivät ainakaan jos naiset pitävät feminismiä suurena vihollisenaan ja miehet vertaavat tilannetta aina vain globaalisti. Sukupuolineutraali ei ole kirosana. Sukupuolineutraali on tasa-arvoa kaikkien sukupuolten välillä.

Opettajakoulutuksessa ja nykyaikaisissa kasvatusmetodeissa huomioitiin joukkueisiin jakautumisen haittavaikutukset liikunnallisesti heikompilahjaisiin oppilaisiin, joiden itsetunto ja liikkumisenilo murenivat pikkuhiljaa heidän seisoessaan viimeisenä valintajonossa.  Käsittääkseni kapteeni–tavasta on, ellei kokonaan, niin ainakin osittain luovuttu.

Miten tämä joukkueiden jakaminen eroaa tilanteesta, jossa maahanmuuttajien turvapaikkahakemuksia arvioidaan? Yhteiskuntamme on ”maahanmuuttokriitikoita” myöten innokkaasti ottamassa vastaan hyvätuloisia, hyvin koulutettuja ammattilaisia vastaamaan Suomen lähestyvään työvoimapulaan. Tietyt sektorit, kuten sosiaali- ja terveysala, ovat todellisen joukkueenlisäyksen tarpeessa suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.  Hyvin koulutettu eliitti kuitenkin harvoin vastaa Suomen todellista työvoimantarvetta. Lisäksi koulutetun eliitin huutaminen hyväosaiseen länsimaahan aiheuttaa lähtömaassa aivovuodon. Maahanmuuttajan lähtömaa kurjistuu entisestään koulutetun yhteiskuntaluokan vuotaessa ulkomaille. Itsekäs joukkueenrakentamisemme vain lisää globaalia epätasa-arvoa.  Huudettuamme parhaat päältä huomamme kuitenkin etteivät kaikki heistä pelaa peliämme aivan niillä säännöillä, joihin olemme tottuneet. Niin työelämä, kuin koulutuskin ovat tietysti aina vähän erilaista eri maissa ja kielen oppiminen vie aikansa.

Liian nopeasti tarjoamme heille mahdollisuutta työllistyä joltakin vähemmän arvostetulta alalta ja unohdamme heidän koulutustaustansa. Loppujen lopuksi emme olekaan valmiita sijoittamaan näihin uusiin pelaajiin. Urheilusta en juuri mitään ymmärrä, mutta käsittääkseni ulkomaalaiset vahvistukset ovat yleensä myös joukkueelle taloudellinen panostus. Toivon näkeväni samanlaista panostusta myös suomalaiselta maahanmuuttopolitiikalta. Maahanmuuttajan kieli- ja täydennyskoulutus maksaa kuitenkin paljon vähemmän kuin Suomessa syntyneen kouluttaminen vauvasta työikäiseksi lapsilisineen kaikkineen.

Maahanmuuttopolitiikan suurin sisällöllinen kysymys pitäisi olla kotouttamispolitiikka. Byrokratiaa ja epäinhimillisyyttä täytyy vähentää. Työlupia on saatava helpommin, ja työperäinen maahanmuutto on nähtävä todellisena mahdollisuutena. Joukkueeseen viimeisenä valittu pelaaja omaa varmasti monia kykyjä, joita hän ei vain vielä ole päässyt näyttämään. Toisessa lajissa hänet saatetaan valita ensimmäisenä. Kielen opetuksen on oltava kaikille sekä mahdollisuus että velvollisuus. Niin kuntien kuin koulujenkin henkilökuntaa on koulutettava entistä enemmän kohtaamaan monikulttuurisuuden haasteita. Monikulttuurisuus ei tarkoita luopumista suomalaisesta kulttuurista. ”Yhteiskunnaksi” kutsumamme pelin säännöt on tehtävä kaikille selviksi, mutta pelissä on kuitenkin voitava myös soveltaa. Suomen laki määrittää tämän soveltamisen rajat. Peliin on myös päästävä mukaan ilman suuria saavutuksia. Alakoulun liikuntatunnillakin kaikki otettiin mukaan. Meille opetetaan koulussa arvoja, joita meidän täytyy pystyä toteuttamaan myös globaalisti.

Joukkueen kapteeni huutaa parhaita pelaajia miettimättä muiden tunteita. Kerrasta toiseen pieni ja hontelo poika seisoo kentän laidalla. Kerta toisensa jälkeen toinen poika ylittää jonkin EU-maan rajan ja hakee turvapaikkaa.  Poika osaa lukea ja kirjoittaa. Hänellä on jopa monia muita paremmat edellytykset sopeutua johonkin EU-maahan, opetella uutta kieltä, kouluttautua, hankkia työpaikka, perustaa perhe ja elää onnellista ja ihmisarvoista elämää. Toista kuin se mistä hän on itse lähtenyt. Valitsemmeko me hänet?

Liikuntatunneilla valintamenettelystä luovuttiin. Menettelyä pidettiin epäinhimillisenä ja omanarvontuntoa murentavana. Suomessa kampanjoidaan teemalla “kaikki muuttuu paremmaksi”, mutta muuttuuko kaikille? Ihminen tarvitsee arvostusta. Se, ettei maahanmuuttajien koulutustaustaa, kulttuuria ja elämäntapaa pidetä minään, lamauttaa. Monta vuotta vastaanottokeskuksen vankilamaisissa olosuhteissa asuminen lamauttaa. Turvapaikkakäsittelyä on nopeutettava ja kotouttaminen on aloitettava heti, kun on varmaa jääkö henkilö Suomeen.

Suomen on löydettävä muita keinoja joukkueensa muodostamiseen. Epäinhimillisestä ”parhaimmat ensin” -ajattelusta on luovuttava. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ansaitsevan ihmisarvoisen elämän.  Meillä on oltava varaa kehittää myös niiden heikoimmassa asemassa olevien taitoja, jotka Suomesta apua hakevat. Kukaan ei lähde kotoaan heppoisin perustein. Pakolaisia on Suomeen otettava jatkossakin ja heitä on autettava eheytymään rankoista kokemuksistaan. Koulutukseen ja kotouttamiseen panostaminen maksaa itsensä takaisin, kun maahanmuuttajat integroituvat, eivätkä siten jää elämään sosiaalituilla. Yhteiskunta ei saa passivoida ihmisiä, vaan päinvastoin rohkaista heitä osallistumaan yhteiseen peliin. Pakolaisten ottaminen on myös meidän velvollisuutemme.

Minun joukkuettani ei rakenneta pelkistä ylisuoriutujista ja menestyjistä, vaan minun joukkueeseeni mahtuvat kaikki. Kaikki muuttuu paremmaksi heti, kun sinut otetaan mukaan tähän peliin. Suomessa on maahanmuuttajia noin 3 % koko väestöstä. Niissä joukkueissa, joissa minä olen pelannut on aina ollut 100 % erilaisia, eritaustaisia ja erilaisia kykyjä omaavia pelaajia. Se, mistä he ovat olleet kotoisin, ei ole koskaan vaikuttanut peliin, vaan se, kuinka heidän on annettu pelata ja kuinka heitä on pelaajina arvostettu.

Veropolitiikassa onkin tärkeää huomioida verotuksen uudistuneet tarpeet. Pelkkää sinipuna akselia ei pidä tuijottaa, vaan taata niin pienituloisille, kuin yrityksillekin hyvät edellytykset olla Suomessa ja samalla muuttaa koko systeemiä niin, että ekologiset muutokset yhteiskunnassamme mahdollistuvat.

Nykyisessä taloustilanteessa ei ole järkevää lisätä valtion velkaantumista laskemalla veroja, sillä emme halua leikata palveluita. Verotuksen painopistettä kannattaa siirtää, ennen muuta työn verottamisesta kuluttamisen verottamiseen. Monet tarpeellisista uudistuksista, kuten siirtyminen työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen, on jo aloitettu, ja niiden jatkaminen on erittäin tärkeää. Verotuksella voidaan kannustaa tehokkaampaan energiankäyttöön ja tukea uusiutuvia, kotimaisia energiamuotoja ja näin luoda Suomeen myös lisää työpaikkoja.

Energia- ja kulutusverot kohdistuvat kuitenkin suhteessa eniten pienituloisiin, joten heille nämä veronkorotukset on kompensoitava. Uusista veroista ei saa tulla automaattia, joka entisestään leventää kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Vaikka Suomessa on perinteisesti pienet tuloerot, ne ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet poikkeuksellista vauhtia. Vihreät haluavatkin alentaa pienituloisten verotusta ja nostaa verotettavan tulon alarajaa. Pienten tulojen hellempi verottaminen vähentää myös kannustinloukkuja, jotka estävät monen työttömän työllistymisen. Nykyisin tukien ja työtulon yhdistäminen järkevästi on lähes mahdotonta.

Tuloeroja pitäisi kaventaa myös kiristämällä verotusta toisesta päästä. Verotuksen progressiota on varaa vähän lisätä, ja progressiota voidaan ulottaa myös pääomatulojen puolelle. Samalla työn ja pääoman veroprosenttia pitäisi siirtää lähemmäs toisiaan korottamalla pääomaveroa. Uudistusten myötä vastaavasti voitaisiin laskea yritysten yhteisöveroa.

Kevään vaaleista on moneen otteeseen ennustettu verovaaleja. Tämä on hyvä asia, koska verotuksen uudistamiselle on huutava tarve ensi vaalikaudella. Suotavaa olisi, että kaikki puolueet latoisivat selkeästi korttinsa pöytään ja kertoisivat, mihin suuntaan aikovat veropolitiikkaa viedä, jos hallitukseen pääsevät.

Kuuntelemisen ja huutamisen takana taas on ajatuksia, tunteita, tekoja ja toiveita. Niille on oltava enemmän tilaa. Tarvitsemme lisää kommunikaatiota, niin että hiljaisimmatkin voivat tulla kuulluiksi ja kovaäänisimmätkin saavat sanansa sanottua.  Tällä hetkellä meillä on paljon hiljaisia, joista yksi merkittävä ryhmä ovat nuoret.

Kuunteleminen ei kuitenkaan aina riitä. Kaikki eivät osaa huutaa, eikä kaikkien huutoja kuulla.  Kuunteleminen on myös kuuntelijasta täysin riippuvaista; se voi olla hyvinkin yksipuoleista. ”Nuori, kuka käyttää ääntäsi?” on Taloudellisen tiedotustoimiston tutkimus nuorten suhtautumisesta politiikkaan. Tutkimus antaa selvän kuvan siitä, että yksi merkittävimmistä nuorten huudot hiljentävistä mekanismeista on päättäjien kykenemättömyys luottaa nuoriin ja heidän mielipiteisiinsä. Toisin sanoen nuoria ei oikeasti kuunnella. Nuoren huutoa pidetään jostain ihmeellisestä syystä alempiarvoisena.

Todellisuudessa nuoria kummastuttavat aivan samat asiat kuin aikuisiakin. Miten ilmastonmuutos voidaan pysäyttää? Miten vähemmistöihin Suomessa suhtaudutaan?  Tänään tehtävien päätösten seurauksista kantavat vastuun nykyiset nuoret.  Onkin oleellista saada nuoret mukaan tekemään näitä päätöksiä.

Helsingissä on jo pitkään mietitty erilaisia tapoja ”kuulla” nuoria. Pitääkö nuoria ”kuulla” vai pitäisikö heitä pysähtyä kuuntelemaan. Eivät nuoret halua kallista leikkidemokratiaa ja erilaisia broileritehtaita. Nuoret haluavat äänestää ja edustaa niin kuin aikuisetkin. Kaikki erilaiset mallit päätyvät kuitenkin aina samoihin ristiriitoihin: kuinka saada nuoret sitoutumaan toimintaan ja kuinka toimintaan saadaan aktivoitua nuoria erilaisista taustoista ja erilaisilta alueilta.  Edustuksellista demokratiaa on naurettavaa jäljentää pienoiskoossa. Mitä hyötyä on nuorisovaltuustosta, jos kaupunginvaltuusto ei ole valmis antamaan sille todellisuudessa mitään valtaa? Helsingin kaupungin esittämä uusi nuorisofoorumimalli pitää sekin sisällään lähes samat ongelmat. Vähintäänkin mallin toiminnasta on tuotettava säännöllistä tutkimustietoa, josta selviää, kuinka usein nuoria kuunnellaan ja kuinka monta kertaa nuorten kanta otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä.

Nuoria kuullaan antamalla heille äänioikeus kunnallisvaaleissa. Nuoria kuullaan, jos he saavat edustajansa valtuustoon. Nuoria kuullaan silloin oikeina tasa-arvoisina ihmisinä, joilla on erilaisia poliittisia mielipiteitä ja arvoja, joiden kautta he maailmaa katsovat. Nuoret saadaan motivoitua politiikkaan tekemällä politiikasta avointa ja politiikka voidaan tehdä tutuksi tuomalla se sinne missä nuoret ovat. On typerää kuvitella että nuoret ovat lauma, jolla on yksi yhteinen aatemaailma. On typerää vaatia nuoria tulemaan politiikan luo. Politiikka voi aivan hyvin mennä nuorten luo.

Nuori, sinua kuunnellaan oikeasti vain silloin kun pääset yhdelle yhteiselle politiikan kentälle. Juniorijoukkueita ei koskaan arvosteta yhtä paljon kuin ”oikeaa” joukkuetta. Toivon, että näemme nuoret osana tätä ”oikeaa” joukkuetta.

Tämän puolesta kannattaa huutaa.